”Nostopalvelu-alalle olen päätynyt ihan sattumalta. Aikaisemmin olen toiminut erilaisissa myyntehtävissä. Isäni, joka on toiminut nostopalvelu-alalla monta vuotta, ehdotti että tulisin ajamaan hänen yritykseensä kurottajaa. Ensimmäinen ajatukseni oli että ”en varmaan tule, se ei ole minun juttuni ollenkaan”. Päädyin kuitenkin testaamaan kyseistä työtä, mikä osoittautui mukavaksi hommaksi. Kaveri, joka minut aikanaan opetti minut ajamaan kurottajaa, on minulla hommissa vielä tänäkin päivänä. Aloin hoitamaan myös yrityksen myyntipuolta ja isäni jäätyä eläkkeelle, sain hänen paikkansa aluepäällikkönä. Kaikki asiat olen oppinut kantapään kautta ja tekemällä itse.”
Mikä johti asiat siihen, että Koskela ajaa nyt toimitusjohtajan virkaa yrityksessä?
Tämä työ on opettanut ja kasvattanut, sekä antanut minulle paljon. Edelliset hommani aluepäällikkönä, alkoivat tuntua siltä, että olen pelannut sen pelin jo läpi. Tein kyseistä työtä yli kymmenen vuotta, jolloin se alkoi olla jo saman toistamista. Nyt olenkin saanut oikein lapiokaupalla uutta opittavaa tämän tehtävän myötä. Tykkään, kun työ haastaa minua ja kun haasteista pääsee yli. Siitä saa onnistumisen tunteen. Kehityn itse parhaiten ongelmanratkaisu-tilanteissa. Tylsistyn herkästi, jos on liian rauhallista.”
Koskela sanoo oman johtamistapansa olevan sellainen, että kaikkia tulee arvostaa ja ottaa huomioon. Kuljettajista ja muusta henkilökunnasta Rami kokee suurta ylpeyttä ja sanookin, että heitä täytyy osata arvostaa kaikista eniten. ”Joka ikinen työntekijämme osaa hommansa paremmin kuin hyvin. He käyvät koulutuksissa, jotta oppiminen on jatkuvaa. Kuljettajia, eli itse tekijöitä meidän tulee kunnioittaa. Ilman heitä, meillä ei myöskään tätä yritystä olisi. He ovat meidän yrityksemme ydin. On sää mikä tahansa, he lähtevät työmaalle aikaisin ja ovat siellä iltaan asti. Se on arvostettava asia.”