Tiedote 1.10.2023
Kurko-Koposen toimitusjohtaja ja hallitus vaihtui uusiin tekijöihin
Syksy on tuonut nimitysuutisia nostopalveluyritys Kurko-Koponen Oy:n johtoon.
Kurko-Koposen toimitusjohtaja Kari Paarnio ja hallituksen puheenjohtaja Juha Koponen jäivät lokakuun alussa pois operatiivisesta toiminnasta. He jatkavat pääomistajina ja osallistuvat jatkossa tarpeen mukaan yhtiön toimintaan.
Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty yhtiön erityyppisissä johtotehtävissä aiemmin työskennellyt Rami Koskela.
Kurko-Koponen Oy:n uuden hallituksen jäsenet ovat Rami Koskela, projekti- ja laatupäällikkö Mikko Hintikka sekä Kimmo Koponen ja Tuomas Paarnio. He ovat kaikki myös yhtiön osaomistajia.
Yhtiöiden rahoitus- ja talousasioista jatkossakin vastaava Kimmo Koponen on uuden hallituksen puheenjohtaja. Tuomas Paarnio toimii jatkossa yrityksen kalustopäällikkönä. Paarnion ja Koposen nuoremmalla polvella on jo vuosien työura takana Kurko-yhtiöissä.
”Nuorempi sukupolvi on osoittanut kykynsä ja palavan intohimonsa tähän. Nyt oli oikea aika laittaa uusi vaihde päälle”, sanoo Juha Koponen.
Rakennusalan vaikeudet heijastuvat myös Kurko-Koponen Oy:n toimintaan, mutta uusi sukupolvi uskoo silti vahvasti tulevaisuuteen.
”Nyt on tavallista haastavammat ajat, mutta myös oivallinen hetki näyttää ne ”närhen munat” ja jatkaa vuosikymmeniä kestänyttä menestystarinaa”, sanoo Kimmo Koponen.
Kimmo Koposen mukaan vaikeudet ovat selätettävissä hyvin harkituilla suunnitelmilla ja jatkuvalla toiminnan kehittämisellä.
Toimitusjohtaja Koskela astuu innoissaan Kari Paarnion saappaisiin.
”Olen saanut seurata Karin työtä läheltä ja oppinut paljon siitä. Tiedostamme vaikeat ajat, mutta myös sen, että meillä on todella hyvä tiimi vaikeuksien voittamiseen”, hän toteaa.
Kurko-Koposen yritystarina alkoi 62 vuotta sitten, kun Juha Koposen isä, Eljas Koponen aloitti maanrakennusurakoitsijana Varkaudessa. Traktorit ja maansiirtokoneet vaihtuivat Itä-Suomen ensimmäiseen nosturiin 1971.
Valtakunnalliseksi yritykseksi kasvaneella Kurko-Koposella on Suomen suurin valikoima yli 100 tonnimetrisiä asennusnosturiautoja. Kurko Groupin yrityksiä ovat lisäksi isoja nosturiautoja päällirakentava Kurko Crane Oy Ltd, resurssien hallintayhtiö KK Steel Hook Oy Ltd sekä uusimmat tulokkaat, viime vuonna yritysperheeseen liittyneet Oulun Nostopalvelu Kurko-Koponen Oy sekä Turun Nostopalvelu Oy.
Kurko Group työllistää kaikkiaan noin 90 työntekijää. Kurko-Koponen Oy:n liikevaihto vuonna 2022 oli 11,6 miljoonaa euroa ja koko yritysperheen noin 24 miljoonaa euroa.
Kurko-Koponen Oy toimii kahdeksalla paikkakunnalla ympäri Suomen. Yritys on lähtöisin Varkaudesta, jonka lisäksi yrityksen toimitiloja sijaitsee Helsingin, Turun, Tampereen, Lappeenrannan, Jyväskylän, Kuopion sekä Oulun -alueella. Kurko-Koposen käytössä on yli 70 nostotoiminnassa käytettävää konetta ja laitetta, ja ne ovat tuttu näky niin teollisuuden ja rakentamisen nostotöissä ympäri Suomea.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Rami Koskela Hallituksen puheenjohtaja Kimmo Koponen
puh. 044 799 2199 puh. 040 844 5050
rami.koskela@kurkokoponen.fi kimmo.koponen@kurkokoponen.fi
www.kurkokoponen.fi
19.10.2023 | Katso lisää »
Rami Koskela Kurko-Koposen toimitusjohtajaksi03.10.2023 | Katso lisää »
Onnea Lappeenranta10.05.2023 | Katso lisää »
Hiilijalanjäljen pienentäminen15.03.2023 | Katso lisää »
Nostopalvelut13.02.2023 | Katso lisää »
Työpaikka nosturiauton kuljettajalle07.02.2023 | Katso lisää »
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 202313.12.2022 | Katso lisää »
Mä heitän keikkaa02.12.2022 | Katso lisää »
ONNEA OULU22.08.2022 | Katso lisää »
Turun Nostopalvelu Oy03.08.2022 | Katso lisää »
Haluaisitko nostoalalle ?30.06.2022 | Katso lisää »
Hae 5.9 alkavaan Kurko Academyn kuljettaja koulutukseen16.06.2022 | Katso lisää »
Avoimia työpaikkoja14.06.2022 | Katso lisää »
Konepörssin juttu21.04.2022 | Katso lisää »
Avoimia työpaikkoja14.04.2022 | Katso lisää »
Muutoksia tuntihintoihin31.03.2022 | Katso lisää »
Nimityksiä28.03.2022 | Katso lisää »
Uusi Liebherr LTM 1150-5.3 on saapunut14.02.2022 | Katso lisää »
Uusi kalustokatalogi nyt kotisivuilla07.12.2021 | Katso lisää »
Laatujärjestelmän uudelleen sertifiointi tehty04.05.2021 | Katso lisää »
60 vuotta tekemistä04.05.2021 | Katso lisää »
Nimityksiä08.04.2021 | Katso lisää »
Palvelemme nyt myös Lappeenrannan alueella19.02.2021 | Katso lisää »
Kuljettaja koulutusta14.01.2021 | Katso lisää »
12 tonnin kurottaja23.10.2020 | Katso lisää »
Ajoneuvonosturin kuljettaja on löytynyt28.01.2020 | Katso lisää »
Asennusnosturiauton kuljettaja Tampereelle ja Kuopioon14.01.2020 | Katso lisää »
Wanted31.12.2019 | Katso lisää »
Hyvää Joulun odotusta02.12.2019 | Katso lisää »
Kuopion myyntipäälliköksi Joona Suomalainen25.11.2019 | Katso lisää »
Jekko mininosturit ja uudet kotisivut28.03.2019 | Katso lisää »
KEVÄTMESSUT 4.–7.4. Messukeskus Helsinki28.03.2019 | Katso lisää »
Terveiset Joulupukin pajalta19.12.2018 | Katso lisää »
Jekko mininostureiden suomenkieliset kotisivut28.11.2018 | Katso lisää »
Savunpoistoluukkujen nostoa katolta katolle20.11.2018 | Katso lisää »
Teollisuuden kunnossapitoon nostotyöt20.11.2018 | Katso lisää »
Kalustokatalogi12.11.2018 | Katso lisää »
KurkoCrane KC215LB-507.11.2018 | Katso lisää »
Uutta kalustoa31.10.2018 | Katso lisää »
Rami Koskela ja Mikko Hintikka vähemmistöosakkaaksi Kurko-Koposeen22.10.2018 | Katso lisää »
Uusi esitteemme05.10.2018 | Katso lisää »
Kuljettaja Jyväskylään04.09.2018 | Katso lisää »
Sertifikaatti päivitetty25.06.2018 | Katso lisää »
Chat-palvelu08.05.2018 | Katso lisää »
Maxpo 2017 näyttely Hyvinkäällä 7.-9.9.201721.08.2017 | Katso lisää »
Jekko nosturi tehtaan esittely video04.08.2017 | Katso lisää »
Tampereella kuvattiin mainosvideo29.06.2017 | Katso lisää »
Jekko mininosturi31.05.2017 | Katso lisää »
Jekko mininosturi31.05.2017 | Katso lisää »
Jyväskylän yhteyshenkilö15.05.2017 | Katso lisää »
Jekko mininosturit11.11.2016 | Katso lisää »
Jyväskylän toimipiste uuteen osoitteeseen05.10.2016 | Katso lisää »
Kurko Crane nosturiauto IIA messuille, Hannoveriin02.09.2016 | Katso lisää »
Hyvää Uutta Vuotta 201604.01.2016 | Katso lisää »